Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Hyvinvointi ja talous

 

Ihmisten hyvinvoinnin keskeinen vaurauden käsite on inhimillinen pääoma, joka koostuu sellaisista yksittäisten ihmisten tiedoista, taidoista, pätevyyksistä ja ominaisuuksista, jotka edistävät henkilökohtaisen, sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin luomista. Inhimillisen pääoman alue kattaa myös motivaation, käyttäytymisen, kyvyn oppia uutta ja fyysisen sekä henkisen terveyden. Työelämässä edellytetään sosiaalisia taitoja, joten yritysten rekrytoinneissa korostuu yhä enemmän henkisestä joustavuudesta syntyvä "koulutettavuus". Toisin kuin fyysinen pääoma, inhimillinen pääoma ei käytössä vähene, vaan päinvastoin kasvaa, mutta käyttämättömänä se vähenee.

OECD on tutkinut inhimillisen ja sosiaalisen pääoman vaikutusta talouskasvuun. Tutkimus osoittaa, että koulutuksella on merkittävän myönteinen vaikutus kasvuun myös kansantalouden tasolla. Tämäkin on merkittävä peruste koulutuksen rahoituksen varmistamiseen. Taloudellisesti kehittyneissä maissa erityisen merkittävä kasvuvaikutus saadaan aikaan kolmannen asteen koulutuksen lisäämisestä. Sosiaalisen pääoman lähteenä ja tuotoksena on luottamus. Sosiaalista pääomaa luovat sidokset läheisiin, sillat muihin ryhmiin ja yhteydet hierarkian tasojen kesken. Ryhmän sisäisten sidosten lujittaminen vahvistaa ryhmän identiteettiä ja suuntaa sen energiaa yhteisiin tavoitteisiin. Se voi saada aikaan vahvan luottamuksen ryhmän sisällä, mutta voi samalla johtaa vähäiseen luottamukseen ja yhteistyön katkeamiseen ryhmän ulkopuolisten kanssa. Jotta yhteiskunta ei näin pirstoutuisi, tarvittaisiin myös siltojen luomista ryhmien välillä. Sosiaalinen pääoma luo terveyttä, siitä eristäytyminen sairautta. ( OECD, The well-being of nations – the role of human and social capital/ Reijo Laukkanen OECD- edustusto).

Onnellisuus on hyvinvoinnin yksi tärkeä taso, jonka edellytyksiä pystyy parantamaan puolittain asenteiden ja tekojen kautta. Toinen puoli tulee lähinnä perimän kautta annettuna. Yksilötason onnellisuudesta saa viitteitä tutkimuksista erittäin onnellisista ihmisistä. Heitä yhdistävät seuraavat ominaisuudet, joita elinympäristön ja arjen käytäntöjen pitäisi vahvistaa.

  • Sosiaalisuus: He vietävät paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa. He auttavat muita ihmisiä kuten työtovereita ja ohikulkijoita.
  • He panostavat itselleen ominaisten ja merkityksellisten asioiden tekemiseen
  • Resilienssi: Heillä on selviytymiskykyä elämässä eteen tulevien haasteiden, kuten stressin ja epäonnistumisten suhteen
  • Päämäärätietoisuus: Heillä on pitkän tähtäimen tavoitteita ja he toimivat niiden eteen.
  • Kiitollisuus: He ilmaisevat kiitollisuutta saavuttamastaan.
  • Optimismi: He suhtautuvat luottavaisesti tulevaisuuteen.
  • Kyky nauttia ja olla läsnä: He nauttivat elämästä ja ovat kiinni nykyhetkessä.
  • Terve ruumis: Liikunta ja itsestä huolehtiminen ovat olennainen osa heidän elämäntapaansa.

 

Hyvinvoinnin malleja on monia. Yhtä yleisesti hyväksyttyä ratkaisua ei ole löydettävissä. Hyvinvoinnin ymmärrystä täytyy rakentaa monesta näkökulmasta. Suomalaisista hyvinvointiajatuksista oli kansainvälisestikin uraauurtava Allardtin (1976) viitekehys. Yksi onnellisuuspsykologian johtavia tutkijoita, Martin Seligman, on päätynyt hyvin samantapauiseen jaotteluun kirjassaan Flourish (2011).  Aikaisemmin luvussa 2 on käsitelty Himasen johtavien hyvinvoinnin filosofien opetuksista kokoamaa hyvän elämän käsitettä.

 

 

Hyvinvoinnin suomalainen viitekehysklassikko – Erik Allardt 1976

Allardtin tarkastelussa yhteiskunnan objektiivisesti mitattava elintaso muodostaa yhden hyvinvoinnin kulmakivistä. Toinen on ihmisen oma kokemus elinoloistaan ja lähiympäristöstään. Elämänlaadun rakennelma pysyy kasassa vain jos yksikään kulma ei petä. Käsitteellisen erottelunsa pohjalta Allardt esittää klassisen luokittelunsa hyvinvoinnin perustana olevista tarpeista:

• Elintaso (having): tulot, asumistaso, työllisyys, koulutus, terveys

• Yhteisyyssuhteet (loving): paikallisyhteisyys, perheyhteisyys ja ystävyyssuhteet

• Itsensä toteuttamisen muodot (being): arvonanto, korvaamattomuus, poliittiset resurssit, mielenkiintoinen vapaa-ajan toiminta

(Lähde: Metropolin hyvinvointi 2.0, Demos/Espoon kaupunki/Jyväskylän yliopisto 2010, Hautamäki&muut)

Kanadassa seurataan ihmisten konkreettista hyvinvointia kattavan viitekehyksen avulla (kuva alla). Näillä kaikilla alueilla on kestävän hyvinvoinnin ihmislähtöisiä liiketoimintamahdollisuuksia. Meille tarjoutuu näin jo pelkästään tällä viitekehyksellä varsinainen mahdollisuuksien maailma.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva. Hyvinvoinnin indikaattorialueet Kanadassa

 

Ihmisten hyvinvointia edistäviä ominaisuuksia liittyen ympäristöön, yhteiskuntaan, talouteen ja yksilöön on kuvattu alla. Tätä taulukkoa voi käyttää kestävän hyvinvoinnin vaikuttavuuden arvioinnissa ja tavoitteiden asettamisessa. Voimme kysyä, mitä ja miten näistä tekijöistä ja ominaisuuksista voidaan politiikalla edistää. Mille alueelle toimintamme tulisi kohdistua? Saammeko tämän vaikutuksen aikaiseksi järkevillä panostuksilla? Kuitenkin on tärkeätä muistaa hyvinvoinnin kokonaiskuva ja tarve integroida kaikki osa-alueet toisiinsa. Muuten on vaarana haitallinen osaoptimointi.

 

Ihminen

elämän hallinta 
elämän mielekkyys
osallistumisen mahdollisuudet
osaaminen
terveys
Ihmissuhteet
liikkuminen

Talous

vauraus
laadullinen tuottavuus
systeeminen ymmärrys
vakaus
kyky uudistua
tasainen tulonjako

 

Yhteiskunta

tasa-arvo
oikeudenmukaisuus
yhteisöllisyys
avoimuus
toimivuus 
turvallisuus
työ

Luonto

ekosysteemipalvelut
luonnonvarojen hallittu käyttö
monimuotoisuus

 

Taulukko. Hyvinvointia edistäviä tekijöitä kestävän hyvinvoinnin viitekehyksessä